Jakeman 40 vuotta: juhlavuoden avaus

28.01.2026

Jakeman 40 vuotta: juhlavuoden avaus

Jakeman täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Vuosikymmenten aikana konepajasta on kasvanut valtakunnallisesti tunnettu ja strategisesti kehittynyt yhtiö, joka työllistää lähes 50 henkeä ja palvelee asiakkaita eri puolilla Suomea.

Juhlavuosi tarjoaa mahdollisuuden tunnistaa, mistä ollaan tultu ja ennen kaikkea vahvistaa suuntaa, johon ollaan menossa. Jakemanin tarina on ennen kaikkea tarina jatkuvasta kehittämisestä, sitkeästä työstä ja uskosta siihen, että hyvällä tekemisellä rakennetaan menestystä myös tulevaisuudessa.

Jakemanin nykyinen kehitysvaihe sai alkunsa vuonna 2019, kun yritys siirtyi uuden omistajan käsiin. Toimitusjohtaja Veli-Pekka Niemistö kuvaa alkuhetkeä:

“Jakeman pyöri silloin pienen tiimin voimin, ja olimme vahvasti muutaman asiakkaan varassa. Tavoitteena oli lähteä aktiivisesti kehittämään myyntiä ja rakentamaan kasvua suunnitelmallisesti.”

Vuonna 2020 toteutui Mecamiehet Oy:n yritysosto, jonka jälkeen yhtiö nimettiin Mecamaniksi. Seuraavana vuonna perustettiin huoltoliiketoimintaan keskittyvä sisaryhtiö Maintman. Vuonna 2026 Mecaman fuusioidaan osaksi Jakemania.

Vuoden 2025 lopulla tapahtunut Seppäkosken liiketoiminnan osto nosti henkilöstömäärän lähemmäs 50:een. Samalla aikajänteellä liikevaihto on kokonaisuudessaan kasvanut 1,4 miljoonasta eurosta yli 7 miljoonaan. 

”Asiakasmäärä on moninkertaistunut, tarjousten määrä on viisinkertaistunut ja kyvykkyys on aivan eri tasolla kuin viisi vuotta sitten. Tänä päivänä pystymme suunnittelemaan, valmistamaan ja asentamaan isojakin kokonaisuuksia, myös useampaan yhtäaikaiseen urakkaan”, Veli-Pekka summaa.

Kasvu vaatii muutosta, jonka ihmiset tekevät

Kasvulla on aina vaatimuksensa. Jakemanilla kasvu on vaatinut rekrytointeja, koulutuksia, investointeja ja ennen kaikkea muutoskyvykkyyttä. Myös johtamista ja toimintakulttuuria on täytynyt kehittää jatkuvasti.

”Sama tehokas tekemisen meininki mikä oli pienelläkin porukalla, on onneksi säilynyt. Mutta nyt mukana ovat myös roolit, ohjeistukset ja dokumentoidut prosessit”, Veli-Pekka kertoo.

Kasvun myötä yritys on siirtynyt pienen konepajan kulttuurista kohti modernia, keskisuuren teollisuusyrityksen toimintamallia.

Vuonna 2024 Jakeman julkaisi ensimmäisen vastuullisuusraporttinsa, mikä kuvastaa siirtymää kohti entistä järjestelmällisempää ja läpinäkyvämpää toimintaa. Työntekijöiden hyvinvointi ja työyhteisötaitojen kehittäminen ovat myös nousseet kehitystyön keskiöön, ja vuonna 2026 toteutetaan Työsuojelurahaston rahoittama hanke, jossa painotetaan vuorovaikutusta, esihenkilötyötä ja yhtenäistä toimintakulttuuria.

”Tämä vuosi on toimintamallien ja yhteisen kulttuurin vakiinnuttamisen vuosi. Valmistaudutaan siihen, että talous elpyy. Ja silloin me me ollaan valmiina.”

Vuosi 2025 on ollut Jakemanille poikkeuksellisen vahva monella mittarilla. Yhtiö on pystynyt toimimaan kannattavasti ja kasvattamaan henkilöstöä tilanteessa, jossa koko toimiala kamppailee kannattavuushaasteiden ja epävarman markkinan kanssa. Taloudellinen vakaus on mahdollistanut pitkäjänteisen kehittämisen myös silloin, kun moni muu on joutunut jarruttamaan.

“Tällä hetkellä asiakkaat arvostavat erityisesti sitä, että urakoitsijan talousasiat ovat kunnossa. Meidän on ollut mahdollista rekrytoida, investoida ja kehittää toimintaa samaan aikaan, kun markkina on ollut haastava. Se antaa hyvän lähtökohdan tulevaan kasvuun”, Veli-Pekka toteaa.

Kuva: Tero Takalo-Eskola, Terotemedia

Kasvua, jolla on yhteiskunnallista painoarvoa

Jakemanin kasvu ei näy vain tehtailla ja luvuissa, vaan sillä on myös laajempi alueellinen merkitys. Yritys on työllistänyt ammattilaisia suoraan ja välillisesti, kasvattanut investointeja Keski-Suomeen ja luonut jatkuvuutta toimialalle, jossa monet toimijat ovat eläköityneet.

”Olemme ostaneet eläköityviä yrityksiä ja saaneet ne kasvamaan. Siitä voi olla ylpeä”, Veli-Pekka toteaa.

Samaan aikaan myös tulevaisuuden näkymät pidetään realistisina, mutta toiveikkaina.

”Koko maailma ei ole pysähtynyt, vaikka monet uutiset ovatkin olleet synkkiä. Yrityksiä tarvitaan jatkossakin, ja kun keskitytään kehittämiseen ja uskotaan hyvään tekemiseen, syntyy hyviä tuloksia. Synkkyydenkin keskellä on lupa tuulettaa onnistumisia.”

Kiitos kuuluu ihmisille

Juhlavuoden tarkoituksena on juhlistaa tähänastista matkaa ja samalla muistuttaa, että jokainen kasvuaskel, investointi ja onnistunut projekti on ollut osa yhteistä työtä, jonka suunta jatkuu kohti tulevaa.

”Haluan vielä sanoa, että kaikki tämä on ollut mahdollista siksi, että meillä on sitoutunut, osaava ja motivoitunut henkilöstö. Olen ylpeä jokaisesta työntekijästä ja jokaisella on syytä olla ylpeä siitä, mitä on saavutettu”, Veli-Pekka painottaa.

Jakemanin kasvu on rakentunut pitkäjänteisestä arjen tekemisestä sekä halusta kehittää, oppia ja tehdä työnsä hyvin. Jakemanilla on rakennettu työyhteisö, jossa jokaisella on merkitystä ja jossa tekemisen meininki näkyy jokaisessa työvaiheessa.

Yhteistyö asiakkaiden kanssa on vuosien varrella laajentunut ja monipuolistunut. Nykyisellä kokoluokalla ja osaamisella pystytään toteuttamaan entistä suurempia ja kokonaisvaltaisempia ratkaisuja aina suunnittelusta asennukseen.

”Vaikka kehitettävää riittää aina, olemme valmiita ottamaan vastaan yhä vaativampia kokonaisuuksia ja toimimaan merkittävänä kumppanina valtakunnallisesti”, Veli-Pekka kiteyttää.

Toteutamme teräsrakenteet suunnittelusta asennukseen kokemuksella, joustavasti ja aikataulussa kahden tehtaan voimin.